”Tässä ollaan kivikasan päällä. Maata on semmoiset 20–30 senttiä. Tämä on ihan kivilouhos koko tontti, tosi vaikea kasvualusta. Mutta se mikä viihtyy, niin se sitten oikeasti viihtyy”, kuvaili erään halssilalaisen talon asukas puutarhaansa. Perään hän totesi: ”Olen tässä tykännyt olla. Olen koko ikäni ollut.” Vastaavanlaisia tarinoita olemme saaneet kuulla lukuisia kierrellessämme Halssilan pihoilla kuluvan kesän aikana. Puutarhatarinoita-hankkeen jalkauduttua alueelle olemme tutkineet, mitä kasveja puutarhoissa kasvaa, mistä ne on tuotu ja miten ne on sijoiteltu. Mitä kaikkea puutarhoihin on rakennettu? Mitä puutarhoissa tehdään, ja mitä ne merkitsevät vaalijoilleen? Mitä tarinoita puutarhoihin ja yksittäisiin kasveihin liittyy?
Kivi on tyypillinen elementti Halssilan puutarhoissa. Kuvassa uutta kiveystä 1920-luvun talon pihassa. Kuvaaja Jaana Martin.
Olemme kuvanneet, haastatelleet, kirjanneet muistiin, piirtäneet karttoja ja selvitelleet tuntemattomia kasveja. Toisinaan salapoliisin työtä kasvimaailman uumenissa on kestänyt tovin, ennen kuin arvoitus on ratkennut: tämähän olikin mätästädyke! Aivan kaikki salaisuudet eivät vieläkään ole auenneet. Mutta se kai puutarhoista niin kiehtovia tekeekin: ne eivät paljasta salaisuuksiaan helpolla, eivätkä ne koskaan tule valmiiksi. Puutarhat ovat päättymättömiä tarinoita, tai erään tuohimutkalaisen kotipuutarhurin sanoin: ”luomiskertomuksia”.
Kallionkoloissa kukoistaa
Jyrkkään maastoon Aittovuoren rinteille rakennetun Halssilan puutarhat on kirjaimellisesti pitänyt sovitella niukkaan multaan kivikasojen päälle ja kallionkoloihin. Aikojen saatossa ja taitavissa käsissä alueelle on karuista oloista huolimatta syntynyt vehmaita ja ilmeikkäitä pihapiirejä, joissa viihtyvät niin kasvit kuin ihmisetkin, kuten alussa esiintyneen rouvan toteamuksesta voi päätellä. ”Tämä on niin ihana paikka, että lähden täältä vain jalat edellä”, totesi toinen Halssilan asukas puutarhassaan.
Puutarhaviljelyn juuret Halssilassa ulottuvat runsaan sadan vuoden taa. Tuolloin, 1900-luvun alussa, ensimmäisten vaatimattomien asumusten pihoilla alettiin kasvattaa juurikkaita kotitarpeiksi. Tontit oli lohkaistu Aholan ja Rauhaniemen tilojen maista läheisten tehtaitten työväkeä varten. Vuosien saatossa alue kasvoi ja tiivistyi. Työläisten pienet talot saivat seurakseen 1940- ja 1950-luvulla jälleenrakennuskauden tyyppitaloja, sitten rivi- ja kerrostaloja. Sinne tänne vanhan asutuksen lomaan on 2000-luvulla noussut moderneja omakotitaloja. Rakentaminen jatkuu edelleen. Rinteeseen vanhan asutuksen yläpuolelle on syntynyt kokonaan uusien omakoti- ja rivitalojen keskittymä, Halssilanmäki.
Niinpä Halssilassa nyt näyttäytyykin eri-ikäisten ja -tyylisten puutarhojen laaja kirjo. Tämän kirjon raottamiseksi valitsimme tutkimuksemme kohteeksi kymmenkunta mahdollisimman erilaista puutarhaa niin sanotusta Suur-Halssilasta, johon varsinaisen Halssilan alueen lisäksi lukeutuvat Aittorinne ja Tuohimutka. Olemme kulkeneet 1920-luvulla rakennetun pikkutalon puutarhasta 1970-luvun kerrostalopihan kautta 2000-luvun modernin omakotitalon ja rivitalon pihapiiriin. Matka on ollut antoisa.
Kymmenen puutarhaa on suppea otos, mutta jo sen perusteella ilmenee, että halssilalaisista puutarhoista löytyy yhteisiäkin piirteitä. Selkein on alussa mainittu kallioinen maasto. Se näkyy paikoin jyrkkinäkin korkeuseroina tonteilla, kivipengerryksinä, kiviröykkiöinä ja erilaisina kiveyksinä. Kiven käyttöön etenkin vanhemmissa puutarhoissa on innostanut myös aikanaan alueella toiminut kivilouhimo. Useimmille alueen puutarhoille yhteistä on myös tietty kasvillisuus: luumu- ja omenapuut, syreenipensaat, juhannusruusut, jaloangervot. Vanhempia tontteja kehystävät iäkkäät koivut, männyt, pihlajat ja vaahterat tekevät alueen yleisilmeestä vehmaan. Valitettavasti myös puutarhojen vitsaukset tuntuvat olevan yhteisiä. Halssilan pihoilla kamppaillaan ennen kaikkea kotilojen, elämänlangan ja vuohenputken kanssa. Paikoin taistellaan myös kortetta, illakkoa, vuohenkelloa ja pihlaja-angervoa vastaan.
Kuva vasemmalla: Puutarhoissa kahvitellaan ja ruokaillaan usein, sään salliessa. Monelle halssilalaiselle kotipuutarhurille päivän parhaita hetkiä on aamukahvi omassa puutarhassa. Kuvaaja Jaana Martin.
Kuva oikealla: Levähdyspaikka vanhan omenapuun katveessa. Useimmissa Halssilan puutarhoissa on säästynyt alkuperäisiä omena- ja luumupuita. Kuvaaja Jaana Martin.
Kukat valtaavat porkkanamaita
Monissa Halssilan puutarhoissa on kerrostumia eri ajoilta. Osaa puutarhoista on hoidettu samassa suvussa jo usean polven ajan. Näissä puutarhoissa selkeä muutos on koristepuutarhan kasvu hyötytarhan kustannuksella. Ennen laajat kasvimaat, jotka tuottivat juureksia ja vihanneksia paitsi kotitarpeiksi myös myyntiin, ovat sukupolvien vaihtuessa kutistuneet harraste- ja kokeiluviljelmiksi tontin perälle. Viljelysten paikan ovat vallanneet nurmialueet koristepensaineen, puineen ja kukkapenkkeineen. Iäkkäät hedelmäpuut ja marjapensaat sitä vastoin on mahdollisuuksien mukaan säästetty.
Usean sukupolven vaalimissa puutarhoissa vanhat kasvit ja rakenteet on säilytetty todennäköisemmin kuin sellaisissa, joissa omistajat ovat vaihtuneet. Uusille asukkaille näyttäisi olevan helpompaa puutarhan rakentaminen alusta pitäen uudelleen, kun tunnesiteitä vanhaan ei ole. Otoksessamme oli useampikin vanhan talon piha, joka muutamia pihapuita ja yksittäiskasveja lukuun ottamatta oli käytännössä kokonaan uusien asukkaitten luomus. Puutarha-asioista vasta talokauppojensa myötä innostuneet asukkaat olivat onnistuneet luomaan talonsa hengen mukaisia pihaidyllejä. ”Ihan yrityksen ja erehdyksen kautta tätä on rakennettu. En edes tiennyt, mikä on perenna, kun tähän muutin”, kertoi yksi kerrostalosta vanhaan omakotitaloon muuttanut asukas.
Eräs tuohimutkalainen piha taas oli säilynyt pääpiirteissään samanlaisena alkuajoistaan saakka, kuutisenkymmentä vuotta. ”Minä olen ne kasvit aikanaan istuttanut ja ne on siinä olleet kymmeniä vuosia. Olen ajatellut, että olkoot”, puutarhan perustanut, nyt jo iäkäs leskirouva totesi kukkiensa keskellä. Rouva kertoi lastensa tämän tästä kyselevän, kuinka kauan hän aikoo pärjätä yksin suuren talon ja puutarhan kanssa. ”Sanon aina, että niin kauan kuin jalka nousee. Ja sitten kun ei enää nouse, niin sitten minä lähden.”
Nämä pikaiset kurkistukset avasivat näkymiä puutarhoihin, jotka on perustettu Halssilaan 1900-luvun puolella. Millaisia sitten ovat tällä vuosituhannella alueelle rakennettujen talojen pihapiirit ja onko niihin jo ehtinyt kylväytyä tarinoita?
Palataan siihen syksymmällä.
