Kati ja Tuomas asuivat vielä omissa kerrostaloasunnoissaan, kun he päättivät lähteä katsomaan Halssilassa myynnissä olevaa pikkuruista omakotitaloa. 1920-luvulla rakennettu talo tuntui heistä heti viehättävältä, vaikka vaatikin remonttia. Pihapiiriä rajasivat vanhat ulkorakennukset: yhdessä oli hellahuonerivistön jatkona sauna, toisessa sijaitsi liiteri ja sen päädyssä vanha käymälä. Maakellarikin oli säästynyt pensaitten alla tontin laidalla. Talon ympärillä kasvoi vanhoja syreenejä, omenapuita, kriikunoita, viinimarjoja sekä yksi piikikäsmarjainen karviaismarjapensas. Kauppoja ei tarvinnut pitkään miettiä.

1920-luvulla valmistunut talo on Halssilalle tyypillinen työväen asumus. Kuva: Pekka Helin, Keski-Suomen museo.

 Edesmenneeltä naapurilta saatu muistopioni. Kuva: Jaana Martin.

Kerrostalon kasvatit alkoivat kylmiltään opetella talonremontointia ja puutarhanhoitoa. Kun talo oli saatu asuttavaan kuntoon, käytiin käsiksi puutarhaan. ”Kun tulin tähän, tuskin edes tiesin, mikä perenna on”, Kati kertoo. Naapurissa asunut iäkäs, nyt jo edesmennyt rouva opasti nuortaparia alkuun pihatöissä ja antoi heille kasvien pistokkaita omasta, suuresta puutarhastaan. ”Nyt nämä kasvit muistuttavat hänestä”, Kati toteaa lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen pihallaan, josta on sukeutunut hurmaava.

Kati ja Tuomas ryhtyivät rakentamaan puutarhaa jo olemassa olevan perusrakenteen ympärille. Pihan keskeisellä paikalla levittäytyi laaja, kolmiomainen nurmialue, jota kiersivät käytävät. Nurmella kasvavien omenapuitten seuraksi Kati on vähitellen istutellut mieleisiään perennoja, pensaita ja pieniä puita. Muutama vuosi sitten hiekkakäytävät päällystettiin mukulakivillä, mikä sopiikin vanhan Halssilan henkeen oivallisesti. Nurmikolmion terävimpään kärkeen sijoitettiin helmipihlaja, jonka marjojen luvattiin Katin näkemässä mainoksessa ”hohtavan valkoisina helminä elokuun yössä”. Nyt pieni puu jo tekeekin syksyisin valkeita, helmimäisiä marjoja.

Puutarha on rakennettu kolmiomaisen nurmialueen ympärille. Kolmion kärkeen on istutettu helmipihlaja. Kuva: Pekka Helin, Keski-Suomen museo.

Puita rakastava pariskunta halusi mahdollisuuksien mukaan säästää kaikki tonttia kehystävät, kookkaat vaahterat ja koivut. ”Esimerkiksi tuo vanha vaahtera – joku olisi siitä varmaan jo luopunut, kun sen oksatkin halkeilee”, Kati toteaa. Liiterin takana kurottelevalle puuvanhukselle tehtiin lisävuosien toivossa nuorennusleikkaus ja sen oksia sidottiin liinoilla. ”Jospa se vähän tuuheutuisi!”

Parvekkeella kasvanut raparperi on ainoa Katin ja Tuomaksen muutossa mukanaan tuoma kasvi. Se istutettiin pihalla jo kasvaneen vanhan raparperin seuraksi. Ensimmäisiä puutarhaan varta vasten ostettuja kasveja on talon seinustalla viihtyvä tyrnipensas. Sittemmin kasveja on lisätty ympäri puutarhaa. Kati kertoo nauttivansa enemmän kokeilemisesta kuin tarkkojen suunnitelmien tekemisestä. Hän ei juuri käytä aikaa sen miettimiseen, menestyykö kasvi paikalla vai ei – aika sitten näyttää, oliko valinta oikea. 

Vanhat omenapuut ovat saaneet seuraa monista pensaista, perennoista ja pikkupuista. Kuva: Pekka Helin, Keski-Suomen museo.

Katin ja Tuomaksen puutarha on muuttunut elämäntilanteitten myötä. Kun perheeseen tuli lapsia, tarvittiin pihalle ensin hiekkalaatikko, sitten leikkimökki ja karuselli. ”Se oli poistettu varmaan kaikkien EU-direktiivien vastaisena kaupungin puistosta. Sitten se ajautui tuohon”, Kati kertoo. Lasten vartuttua hiekkalaatikko purettiin ja sen tilalle asetettiin puutarhakeinu, joka on Tuomakselle pihan mieluisin paikka; siinä on mukava ottaa päiväunet. Kun lapset olivat pieniä, ei puutarhatöihin liiennyt paljoa aikaa. Nyt sitä taas on.

Tarpeettomaksi käynyt hiekkalaatikko sai väistyä puutarhakeinun tieltä. Kuva: Tiina Martin.

Perheen tyttärien ollessa pieniä puutarhaan rakennettiin leikkimökki. Kuva: Pekka Helin, Keski-Suomen museo.

Kasviensa lomaan Kati on sommitellut silmäähiveleviä esineitä. Mehikasvipenkkiä koristaa vanha ompelukone, heinäseipäissä riippuu valkoisia kynttilälyhtyjä, kelloja ja koreja, kivelle on aseteltu miniatyyrituoleja. Saunan ulkoseinällä roikkuu taulunkehyksissä olkihatusta, myrskylyhdyistä ja kuivatuista ruusukimpuista tehty asetelma. Kesäkukkia on istutettu monenlaisiin koreihin, rautapatoihin, sinkkiämpäreihin, amppeleihin ja astioihin. Puutarhapöydällä kurkistelee vanhasta kahvipurkista ketoneilikka, ja mehikasvit täyttävät peltisen litranmitan. Pöytä on sijoitettu patiolle keittiön ikkunan alle niin, että ikkunasta voi kätevästi ojennella kahvi- ja ruokailuhetkien antimet. Kati nimeääkin sen yhdeksi lempipaikakseen puutarhassa: ”Kyllä se varmaan on aamukahvi tuossa keittiön ikkunan alla.”

Pöytäryhmä on sijoitettu omenapuun katveeseen, keittiön ikkunan alle. Kuva: Tiina Martin.

Puutarha on kuin jatke talon sisätiloille – sielläkin sisutetaan. Kuva: Tiina Martin.

Laventelit kasvavat vanhassa, sukulaisilta saadussa padassa, jossa ennen on keitetty soppaa. Kuva: Tiina Martin.

Uusin ”villitys” puutarhassa ovat aurinkokennovalaisimet. Ne tuovat tunnelmallista valoaan elokuun pimeneviin iltoihin. Hehkulampuilta näyttävä ketju aurinkokennovaloja kulkee pöydän yllä, ja omenapuun oksilla roikkuu paperivalaisimia. Kellarin ovelle on kiedottu valosarjaa pihlajan oksassa roikkuvaan vanhaan, ruostuneeseen kynttelikköön. Valot saavat jäädä puutarhaan talveksi, vaikka eivät vuoden pimeimpänä aikana palakaan. ”Se on aina ihana kevään merkki, kun ne syttyy. Siinä maaliskuun lopulla huomaa, että päivä on sen verran pitkä, että ne taas palavat.”

Vaikka Katin ja Tuomaksen puutarha on ihastuttavia yksityiskohtia tulvillaan, on sen levollinen tunnelma heille tärkeintä. ”Kotipihaan on aina mukava tulla”, Kati toteaa. ”Tämä on ihan oma maailmansa.” 

Ulkorakennuksen edustalla voi istuskella nauttimassa iltapäivän auringosta. Kuva: Tiina Martin.

Pihakiveykset istuvat vanhan Halssilan henkeen. Kuva: Pekka Helin, Keski-Suomen museo.

Puutarhaa elokuussa 2017. Kuva: Pekka Helin, Keski-Suomen museo.

Kirjoittanut Tiina Martin