Suomalainen puutarhakulttuuri syntyi kartanoiden puutarhoissa ja lähti sieltä leviämään saavuttaen pienimmätkin mökit koko maassa parin sadan vuoden kuluessa. Kartanoiden ympäristöissä historialliset puutarhat ovatkin museopuutarhoja tunnetumpia. Mitä museopuutarhat ovat? Museopuutarhoja perustetaan museoympäristöihin ja niissä pyritään kasvattamaan maatiaiskasveja ja vanhoja lajikkeita eli perinnekasveja. Myös historiallisia puutarhoja entisöidään ja samalla elvytetään niiden vanhaa kasvillisuutta. Vanha puutarhakulttuuri säilyy ja elää elävänä molemmissa puutarhatyypeissä. Niin museopuutarhojen kuin historiallisten puutarhojen ylläpitäjät tarjoavat kävijöille viihtyisän ympäristön ja kannustavat puutarhoillaan perinnekasvien vaalimiseen ja käyttöön niin kotipihoilla kuin viherrakentamisessa sekä historiallisissa että uudemmissakin ympäristöissä.
Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Pienmäen talomuseo Hankasalmella sijaitsee alkuperäisellä paikallaan ja sen kasvillisuus on pääasiassa pitkään paikalla kasvaneita lajikkeita. Museon humalasalot ja aidan seipäät antavat nousutukea humalan kasvulle. Kuva Janne Seppänen Keski-Suomen museo
Vanhoja kasveja voidaan kutsua perinnekasveiksi, kun ne ovat pitkän ajan kuluessa sopeutuneet paikkakunnan olosuhteisiin. Näihin kuuluvat myös pihapiiriin luonnosta siirretyt kasvit, kuten akileijat ja väinönputki, tai vaikkapa vanhat ulkomailta tuodut hedelmäpuulajikkeet. Vanhoihin kasveihin liittyy muistoja, tarinoita, käyttötapoja ja merkityksiä, jotka vaikuttavat yhteisössä edelleen. Tarinat kumpuavat menneisyydestä, kun kasveja käytetään ja harrastetaan.
Museot vaalivat aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä, tekevät näyttelyitä, dokumentoivat ja suojelevat rakennuksia ja ympäristöjä sekä niihin liittyvää tietoa. Verrattain harvinaista on kuitenkin vanhojen puutarhojen arvokkaiden kasvien liittäminen osaksi museokokoelmaa. Ei pidä unohtaa, että vanhat pihapiirit, ryytimaat, hedelmätarhat ovat osa museon esittelemää paikkakunnan kertomusta.
Museoilla on rooli perinnekasveihin liittyvän kulttuurisen tiedon tallentajana ja kertojana. Museopuutarhassa, vaikka vain yhden perennapenkin muodossa, tehdään työtä perinnekasvien säilyttämiseksi. Pitkään samoilla paikoilla kasvaneet kasvit pihoilla ja kylissä kertovat paikallisidentiteettistä, omista paikallislajikkeista sekä niiden synnystä, viljelystä ja käytöstä.
Luhangan Peltolan mäkitupalaismuseon Isotuvan seinustalla on vaalittu viimeisen mäkitupalaisasukkaan Julius Keskisen kessupenkkiä. Kuva vuodelta 2006 Pirjo Sojakka Keski-Suomen museo.
Kasvien historia ja tarinat talteen
Kun ryhdytään tallentamaan kasvien historiaa, paikkakunnan historiatuntemus on hyvä perusta dokumentointityölle. Paikkakunnan puutarhoista saattaa löytyä tietoja paikallishistorioista, muistelmista, asiakirjoista ja sukututkimuksista. Museoiden ja kotien kuva-arkistot ovat hyvä lähde kartuttaa tietoa pihoista ja puutarhoista. Kotiseutu- ja yhdistysarkistoissa voi olla tallentuneena tietoja paikallisista puutarhakursseista tai neuvontatilaisuuksista. Paikkakunnan puutarhoissa kannattaa vierailla.
Hankasalmen museokylään perustettiin perinnekasvipenkki vuonna 2014. Hankasalmen puutarhaseura ry. yhdessä Hankasalmen kotiseutuyhdistys ry:n kanssa toteuttivat kasvikeräyksen ja istutukset. Yksityisistä puutarhoista siirrettiin lähes 40 erilaista koriste- ja hyötykasvilajia taustatietoineen. Museokylän savutuvan alkuperäisellä paikalla kasvoi oulanki eli isohirvenjuuri ja Mäyrämäen Santerin puutarhassa kasvoi runoilijan narsissi. Kuva Virpi Mäkinen Keski-Suomen museo
Kasvien historiakeruun yhteydessä siis kannattaa selvitellä paikan historiaa. Museopuutarha voidaan perustaa museon ympäristöön, vaikka sen kaikki rakennukset olisi siirretty eri puolilta paikkakuntaa. Tuolloin on erityisen merkittävää tutkia alkuperäisen paikan historiaa ja mahdollisesti tutustua vielä olemassa oleviin kasveihin.
Museopuutarha voi olla myös näytekasvitarha kertomassa yleisesti paikkakunnalla esiintyneistä kasveista. Jyväskylässä Toivolan vanhan pihan yhteyteen siirrettyjen käsityöläismuseoiden pihapiiriin toteutettiin näytekasvitarha, jonne istutettiin 11 rohdoskasvia, kuten iisoppi ja rohtosuopayrtti. Pihan kaunistukseksi valittiin erilajisia omenapuita ja marjapensaita sekä totutettiin monilajinen perennapenkki. Kuva Pekka Helin, Keski-Suomen museo
Museot kokoavat kokoelmien esineistöstä luetteloinnin yhteydessä sen taustatiedot, niin fyysiset kuin tarinalliset tiedot. Vanhoista kasveista voidaan myös kirjata tietoja kasvin historiavaiheista: mistä kasvi on tuotu tai hankittu, milloin se on istutettu puutarhaan, kuka on kylvänyt siemenet, onko mahdollisesti tietoa kasvin varhaisimmista vaiheista, onko kasvilla paikallisia nimiä tai onko kasviin liittyviä muistoja tai maukkaita reseptejä.
Puutarhan vuotuiskierto muistiin
Museopuutarhan syntyä ja vuotuiskiertoa on hyvä dokumentoida valokuvin. Kasveja siirrettäessä alkuperäispaikalta museopuutarhaan tilanteen dokumentointi valokuvaamalla on hyödyllistä. Tuolloin tallentuu tietoa siitä, onko kasvi peräisin villiintyneestä pihapiiristä vai pellon laidalta. Kasvukauden aikana saadaan kuvia ottamalla talteen puutarhan kasvukauden eri vaiheet ja niitä saadaan ihailla pitkin vuotta, talvellakin. Kuvallisen puutarhan voi perustaa myös nettiin, jos oikein ahkera nettipuutarhuri löytyy. Kuvien yhteyteen on hyvä kirjoittaa taustatarina ja kasvimäärien lisääntyessä voidaan ottaa käyttöön vaikkapa kasvitietokantaohjelma.
Lue lisää museopuutarhan perustamisoppaasta ja Hallan tuvan perinnekasveista:
Maarit Heinonen, Sirkku Pihlman, Hanna-Leena Kaihola, Anja Koskela, Merja Hartikainen, Hilma Kinnunen ja Aaja Peura: Museopuutarha. Perustaminen ja hoito. 2014.
http://www.mtt.fi/mttkasvu/pdf/mttkasvu23.pdf
http://www.hankasalmenkotiseutuyhdistys.fi/?page_id=496
